Hiljainen hetki 16.9.2022

Suomalainen taksiammattikunta sai järkyttävän viestin lauantaina 20.8.2022, kun Asikkalan Salonsaaressa oli taksinkuljettaja surmattu. Surman tutkinta on edelleen kesken eikä esimerkiksi surmatun taksinkuljettajan nimeä ole julkaistu, mutta tällä ei nyt tässä vaiheessa ole merkitystä.

Kyseessä on itsenäisyytemme ajan 53. taksisurma. Edellisestä oli ehtinyt kulumaan muutamaa kuukautta vaille 18 vuotta. Koko alan suru tapahtuneesta on valtava ja koemme syvää myötätuntoa surmatun lähiomaisia kohtaan. Nyt, jos koskaan, on järjestäytyneen taksialan syytä osoittaa yhtenäisyyttä ja kunnioittaa surmatun kuljettajan muistoa hiljaisella hetkellä.

SUOMEN TAKSIT PYSÄHTYVÄT SURMATUN TAKSINKULJETTAJAN MUISTOKSI

Suomen Taksiliitto toivoo taksiliikenteen pysähtyvän yhden minuutin ajaksi perjantaina 16.9.2022 klo 12.00 – 12.01. Taksit kunnioittavat hiljaisella hetkellä työssään Asikkalassa 20.8.2022 surmatun taksinkuljettajan muistoa.

Taksiliitto toivoo koko ammattikunnan osallistuvan tähän hiljaiseen hetkeen. Pysähtymisestä ei tule aiheuttaa asiakkaille lisäkustannuksia ja on tärkeätä, että seisauksen aikana noudatetaan liikennesääntöjä.
Mikäli liikenteelliset ja muut olosuhteet sallivat, kuljettaja nousee seisomaan autonsa viereen hiljaisen hetken ajaksi.

Surmatun taksinkuljettajan muiston kunnioittamisen lisäksi haluamme kiinnittää huomiota sekä kuljettajan että asiakkaan koskemattomuuteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen.

 

Toivomme sinun levittävän tätä tietoa mahdollisimman kattavasti oman yhtiösi kautta niin jäsenten kuin ei-jäsentenkin tietoon. Pyrimme Taksiliiton toimesta välittämään tätä tietoa myös eri tavoin. Lehdistötiedote asiasta julkaistaan viikon 37 alussa.

Jos haluatte toimittaa surmatun omaisille surunvalitteluadressin, niin ne voi toimittaa Lahteen Jari Kontulalle osoitteella:
Jari Kontula
Lahden Aluetaksi Oy
Tyynentie 12
15230 LAHTI

Adressin voi kirjoittaa valmiiksi ja laittaa nimettömään kirjekuoreen (Jari hoitaa kuoren päälle tarvittavat tiedot). Nimetön kuori toiseen kuoreen ja postiin yllä olevalla osoitteella. Kaikki ne adressit, jotka ehditte hoitamaan viimeistään torstaina 15.9. perille Lahteen, Jari hoitaa omaisille ennen tuota hiljaista hetkeä. Myöhemmin perille tulevat Jari hoitaa sitten myöhemmin oikeaan paikkaan.

Olisihan se hieno kunnianosoitus taksinkuljettajan muistoksi, jos ala laajasti osoittaisi myötätuntonsa adressin muodossa.

 

Ystävällisesti

Timo K.
Suomen Taksiliitto